Valmistuin puheterapeutiksi vuonna 1995, sitä ennen toimin osa-aikaisena puheterapeuttina Kärsämäellä ja Siikalatvan kuntayhtymässä noin vuoden ajan. Laillistamisen jälkeen olen toiminut yksityisenä ammatinharjoittajana Siikalatvan ja Pyhännän alueella.
Teen kotikäyntejä koteihin, kouluihin ja päiväkoteihin, lisäksi käytössäni on huone alueen terveyskeskuksissa.
Terapioiden lisäksi työhöni kuuluu asiakkaan lähipiirin ohjaaminen ja esim. korvaavien kommunikaatiokeinojen opettaminen ja materiaalin valmistus. Pitkän työurani ajalta minulle on kertynyt runsaasti puheterapiassa käytettäviä pelejä ja kuvastoja yms puheterapian erityismateriaalia. Puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiokeinoista käytän eniten viittomia, kuvia ja kuvakansioita sekä muita apuvälineitä (esim. kommunikaattorit) tarpeen mukaan. Käytössäni on myös kannettava tietokone ja tabletti harjoitus- ja kuvamateriaalien valmistamiseen ja puheen nauhoittamiseen sekä lukuisia harjoitusohjelmia.
Ammattitaitoni kehittämiseksi ja antamani kuntoutuksen laadun ylläpitämiseksi hankin vuosittain koulutusta lasten kommunikaatiovalmiuksien, vaihtoehtoisten kommunikaatiomenetelmien sekä kielen- ja puheen kuntoutusmenetelmien alueilta.